15. helmikuuta 2012

itsensä rakastaminen=itserakkaus?


Pakko tunnustaa heti alkuun, että nolottaa vähän kirjoittaa seuraavasta asiasta ikään kuin tietäisin siitä jotain, mutta yritän silti! Muistakaa, että kaikki kirjoittamani on aina omaa ajatuksenjuoksuani, eikä aina ole pakko agree ihan 100%:sti! :)

Ystävänpäivän innoittamana ja muutenkin kun tykkään miettiä pienessä mielessäni asioita, ajattelin ilahduttaa lukijoita rakkausaiheella! :) Lähes kaikki tietävät, Raamatun kaksoiskäskyn, jonka toinen osa kuuluu siten, että "Rakasta lähimmäistäs niinkuin itseäs." Minusta me ihmiset olemme - mitä yleisimmin - omaksuneet käskyn niin, että olemme joko:
  1. Omaa napaa tuijottavia Amerikanomistajia (hyvin tavallinen ominaisuun on, että munuaiset pumppaa ylöspäin), tai
  2. Luovun-kaikesta-sinun-vuoksesi -hyväntekijöitä, joille tunnusomaista on itsensä vähättely, aliarviointi ja tietynlainen harmaus. Anteeksi ikävä ilmaisu.
Kuitenkin käskyssä sanotaan, että minä itse, olen ansainnut oman rakkauteni aivan yhtä hyvin kuin muut ovat ansainneet rakkauteni. Did you get it? Eli jos jätämme tuon vaihtoehto 1.:ssä kuvaillun henkilön huomiotta ja keskitymme 2.-tyypin ongelmiin. Jos emme osaa rakastaa itseämme, huomaako kukaan mitä ongelmia siinä on? Voiko ihminen rakastaa oikeasti ketään, ellei ensin rakasta itseään? Minun mielestäni ei voi. Eikö kaksoiskäskykin sen jo melkein kumoa? "Rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi!"






Kuvitellaampa tilanne, että vihaamme itseämme. Miltä muut ihmiset silloin näyttävät? -Paremmilta, kauniimmilta, hoikemmilta, rikkaammilta, lahjakkaammilta, hyväosaisemmilta ja onnellisemmilta kuin me itse, eikö totta? Mitä siitä seuraa? Luonnollisesti kateutta, katkeruutta, kaunaa, kyräilyä, seläntakanapuhumista ja kaikkea niiden väliltä. Kun huomaamme näin käyvän, syyllistämme ja inhoamme itseämme entistä enemmän - ja oravanpyörä viuhuu jo!

"No okei", sanoo nyt joku, "mutta eikö itsensä rakastaminen ole sama kuin itserakkaus, eikö se ole todella itsekästä ja ällöttävää?" Ei ole, jos rakastaa itseään yhtä paljon, kuin muitakin. Jos ymmärtää, että me kaikki olemme täällä samanarvoisia ja osaa kohdata ihmiset vertaisinaan. Kuinka ihania ja hehkuvia ovat ihmiset, jotka ovat sinut itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.

Tiedättekö, minusta kaikkein vaikeinta on kommunikoida ihmisen kanssa, joka ei arvosta itseään. Silloin en uskalla aidosti näyttää omaa hyväntuulisuuttani, en puhella siitä, miten mukava on, kun sataa lunta ja voi mennä hiihtämään. Silloin tuntuu melkein velvollisuudelta valitella, miten ikävää on, kun taas pitää mennä pihaa kolaamaan. Saisi mokoma jo heittäää tuiskuttamasta! Kuinka ihmiselle, joka ei rakasta itseään, voi sanoa, että olet aivan yhtä ihana kuin minäkin? Eivät he sitä usko, elleivät ymmärrä itse.




Kuka keksisikään keinon, kuinka opettaisin kaikki maailman ihmiset - itseni mukaan lukien - rakastamaan itseään ja toisiaan? Rakkaus on niin moninainen aihe, ettei sitä kukaan ihminen elinikänsä aikana kokonaan opi, siinä olemme joka päivä ekaluokkalaisia.

I love you and me!

9. helmikuuta 2012

FINALLY

ikuisuusprojektini: raidalliset villahousut. Neule on päivän kirppislöytö, joka ei pääse kuvassa oikeuksiinsa.

VIHDOINKIN:
  • Koulu loppui-> ihana vapauttava lukuloma! :)
  • On aikaa. Aikaa saada vaikka inspiraatio!
  • Sain ikuisuusprojektini, eli vuosi sitten aloittamat villahousut tehtyä! Ne lojuivat puolivalmiina lankakorissa, kunnes eilen jonkin vapaa-ajan (tai minkälie) inspiroimana tartuin neulaan ja aloin ommella osia yhteen. Jihaa mikä peppifiilis! :D
  • Pakkasten on luvattu hellittävän! Hiihtoladut kutsuvat jälleen.
 Oikein inspiroivia kevätpäiviä itse kullekin. :)

2. helmikuuta 2012

ajatuksia kodista



"MIKÄ ON KOTI?

Katto, joka suojaa sateelta.
Neljä seinää, jotka pitävät kylmät tuulet ulkona.
Lattia, joka erottaa jalat routaisesta maasta.

Kyllä,
mutta se on paljon muutakin.

Se on lasten naurua,
äidin laulua,
ja isän tuomaa turvallisuutta.
Se on rakastavien sydänten lämpöä,
onnellisten silmien valoa.
Ystävällisyyttä, uskollisuutta ja kaveruutta.

Koti on,
lasten ensimmäinen koti ja kirkko,
jossa he oppivat, mikä on oikein,
mikä on hyvää ja mikä kohteliasta
ja mitä merkitsee toisten auttaminen.

Koti on paikka, missä saa huolenpitoa vaivoihin
ja osanottoa suruihin.
Siellä isää ja äitiä kunnioitetaan
ja jaetaan omat ilot toisten kanssa.
Siellä lapset ovat odotettuja
ja siellä raha ei ole yhtä tärkeää,
kuin rakkaus ja huolenpito.

Siellä kahvipannukin laulaa onnellisuudesta.
Siellä kotona!"


"Rakkautenne tekee talosta kodin."


"Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat.
 Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Kodilla on siis yhteys ihmisen identiteettiin. Kodiksi voidaan sanoa myös muita kuin paikkoja. Ihminen voi kokea löytäneensä kodin vaikkapa uskonnosta, taiteesta tai hän voi kokea toisen ihmisen läheisyyden kotona olemisen tunteena."


"Koti on kehräävää oloa ja kiireetön, hiljainen huone jossa mikään ei häiritse
koti on iso, pehmeä sänky ja littaantunut tyyny,
se on kädet ristissä täyden vatsan päällä, se on syvä hengitys ja hiljainen huokaus
koti on lämmintä valoa ja rakkautta, se on ajatus kylmässä metsässä
ja kadonnut bussilippu
koti on kaikki sotkussa ja suklaata ja kirja
se on pelkät kalsarit ja pieru"


Tekisi mieleni esittää omia ajatuksianikin kodista ja sen merkityksestä minuuteen, (omaan tyyliin, taloihanteisiin, identiteettiin, minäkuvaan, omasta roolista kotona, mitä olen oppinut kotoa elämääni varten jne.) mutta pelkään postauksen alkavan rönsyillä uomistaan, joten tyydytään näihin muiden ajatuksiin, jotka muuten voin allekirjoittaa. Toivon, että pysähtyisi tämän postauksen myötä miettimään, millaisin eväin sinut on lähetetty kodista maailmalle. Postauksen motiivina toimii pieni haikeakin tietoisuus siitä, että kohta on aika kokeilla omia siipiä.. Ei sillä, ettenkö sitä odottaisi. Eilen listasin sisustustani inspiroivia elementtejä päiväkirjaani. Ihanaa päästä rakentamaan omaa pesäkoloa. :) Tosin en usko, että opiskelijaboxi tulee koskaan korvaamaan kodin paikkaa sydämessäni.

1. helmikuuta 2012

pakkasen puremia otoksia






Jihuu! Kulttuurievoluutio tekee tehtäväänsä minunkin kohdalla: opin miten laittaa kännykän kuvia koneelle! Nyt ei enää tarvitse tyytyä muiden ottamiin kuviin, vaan voin värittää tarinointiani mahdollisesti asiaanliittyvillä OMILLA kuvilla, kuten sen kuuluukin olla. :) Nyt ei tule kuitenkaan mitään tähän tekstiin liittyvää kuvapostausta, sillä minulla ei valitettavasti ole kuvia tästä omasta nörttäilystäni ja tuuletuksesta, kun koin näitä heurekaelämyksiä tietotekniikan saralla. :)

Palellaan! (Ah miten ihanan kliseinen -muka niin hauska- toivotus, mutta pakko oli laittaa se, sillä nyt jos joskus se sopii tilanteeseen, kun elohopea heiluu -27:n tietämillä!)