26. heinäkuuta 2012

en näe mitä mutkan takana on, mutta sieltä loistaa kirkkaus


mulla on ollu paras kesä ikinä!
eikä se oo vielä edes lopussa, syyskuussa vasta kouluun. :)
vaikka sitäkin jo toisaalta ootan. hyvä näin mutta myös se tulee olemaan kivaa!
mulla on söpöin kummipoika.
mun siskolla on vaavi masussa ja se voi syntyä millon vain ja sitten minut ylennetään tädiksi.
vaika täti sanana onkin vähän tätimäinen, en aijo olla tätimäinen, vaan aivan vain minä itse ja kuule saa siskonlapsi kyytiä!  tuskin maltan odottaa!
viikonloppuna nään ehkä tulevan kämppäni jossa on retronkeltaiset keittiökaapit. :)
ja paikka mistä ostin oman puusänkyni ja pari tuolia oli ihan mieletön. talon emäntä oli sisustanu entisen talon vanhoilla huonekaluilla joihin rakastuin kaikkiin. kattokaa vaikka sitä turkoosia puusohvaa!
muutenkin tuo kaivurinturkoosi on nyt kyllä mun lemppari.
keltasen, vihreen, punasen, sinisen ja niiden kaikkien kaikenlaisten sekoituksien lisäksi.
värit on ihania!
harmi kun en voi päivittää blogia kovin tiuhaan - ois siisti laittaa aina päivä kuvina nii ei tarvis tehä joka kerta tämmöstä hirveetä pompsia josta joutuu kuitenkin aina karsiin joitain itelle tärkeitä yksilöitä.
tuleekohan sitä otettua ihan turhia kuvia ku on tämmönen kamera? kattooko niitä enää ikinä sen jälkeen ku on valinnu mitkä tulee blogiin? :D
huomena pohojoseeen.
ja viimenen työpäivä mttk:lla. sääli. leivon työkavereille ison mansikkakakun. :)
pärjäilkää!

ps. kumpi blogeissa kiinnostaa enemmän yleensä: kuvat vai teksti? ite arvostan aina semmosta tekstiä jossa on sisältöä, kuvia on tietysti kiva katella. huomaan että nykyään en enää oikeen pureudu näihin teksteihin.;P


19. heinäkuuta 2012

täys pöpi



okei.
en ole hippi, pakko kertoa.
olen maalta.
mua sanottiin amerikassa hippieksi tai farm girliksi
eikä tää syndrooma ollu sillon ollenkaan vielä näin paha.
ja vinksahtanut olen kans. hurahtanut. rakastunut.
ja mulla on nyt semmonen työ, joka on älyttömän mielenkiintosta ja opettavaista.
toinenkin paljastus. tai monesko lie: käytän kasvisshampoota. tsihih.
ja saatan olla monta päivää käymättä suihkussa.
kävelen useimmiten paljain jaloin.
keräilen kukkia tienposkesta.
tarakalla saattaa olla parsakaalin taimia.
ja lahkeen saumassa isänmaata.
minusta avomaankurkkujen kasvattamat lonkerot on söpöjä.

on minulla jalat maassa.
toisinaan.
en ole edes kasvissyöjä.
vielä ainakaan.
tiedä koskaan jos tämä tauti pahenee.
mutta absolutisti olen.
en ole kettutyttö missään nimessä.
ja olen monta kertaa nähnyt kun elukkaa teurastetaan.
elämään kuuluu myös kuolema. sitä tämä ei ole.

haluaisin oppia enemmän yrteistä ja kasvilääkinnästä.
haluaisin uskoa että luomu olisi kaikille mahdollista.
sitä minusta on kyllä tehokkaasti koitettu työpaikalla kitkeä.
on puhuttu järkeä.
mutta silti.
eikö se olisi mahdollista?
miksi luomun tutkimiseen ei anneta enemmän resursseja?
ja miksi ei enää kysellä mummoilta, että kuinkas te silloin saitte kaalen tuholaiset pysymään irti pikkuisitanne, kun karatemyrkytystä ei vielä ollut? mitä te käytitte?

mummot, teitä tarvittaisiin.
osaisimmepa arvostaa viisauttanne!


11. heinäkuuta 2012

kun unelmat toteutuvat


kiitos
elämästä

tulevaisuuskin näyttää valoisalta

mikä minun on ollessa
kun
tuntuu
että minua hemmotellaan

Taivaan Isä,
vaikket mitään enempää antaa vois
niin täätä ihanaa onneani
älä ota pois.
Tai pidäthän mieleni ainakin aina tyyneneä, onnellisena, kiitollisena.


6. heinäkuuta 2012

ihmeellinen ihminen

 on tosi harmillista, että meidän muistikortinlukija (- vuosi sitten olisi ihastellen kuunnellut sitä neroa, joka tietää mitä tuollainen sana edes tarkottaa! niin sitä muuttuu! -) ei toimi.
en voi laittaa uusimpia otoksiani täällä kotona koneelle, vaan se tapahtuu aina äitin liikkeessä. äitin liikkeeseen taas ei aina jäksa lähteä, vaikka kuin olisi bloginkirjotusinspis päällä.
siksipä koristan tälläkertaa tän kirjavan tekstin vuodentakaisilla USA-kuvilla, koska siitä tulee ihan pian, muistaakseni 7. päivä tasan vuosi, kun tultiin jenkeista takas!
 Kaikesta huolimatta oon edelleen ollu innokas ottaan kuvia.
ihmiset on mielenkiintoisimpia!
sillä saa esiin ilmeitä, jollaisia ei tiennyt edes omistavansa! tämä on valitettavan totta: sen tietää jokainen, joka ei ollut harjoitellut hymyään luokkakuvausta varten valmiiksi!
 peili on oikeesti tosi huijari, koska katsot siitä usien itseäsi just sellaisena kuin haluat itsesi nähdä. samasta syystä meillä on myös anorektikkoja. ne haluaa nähdä ittensä läskinä, jotta vois inhota itteensä ja piiskata itseään entistä rankemmalle linjalle - ja sillon ne kans näkee ittensä läskinä. oon muuten sitä mieltä, että anoreksiakin lähtee ihan täysin vaan siitä, että on heikko itsetunto, eikä hyväksy itteensä semmosena ku on. aika moni ongelma lähtee siitä. se taas, mikä siihen johtaa, ettei oo tyytyvainen itseensä, se onkin vasta vaikeempi asia. siihen vaikuttaa moni tekijä, ja lukiopsykologiassa esille tuli ainakin jo vauvaiässä muodostunut kiintymyssuhde omaan vanhempaan, traumaattiset tai muuten todella tunnepitoiset kokemukset, kasvuympäristö kaikkine monimuotoisuuksineen, esim naapurit, luokkakaverit, sukulaiset, harrastukset tai niiden puute, kaikkinainen palaute, oma temperamentti, tämä aika medioineen, ihanteineen ja kulttuureineen.. pienetkin tapahtumat arjen keskellä voi kasvaa suuriksi elämän kuluessa.
se, että liikuntatunnilla on viimeinen joka valitaan futisjoukkueeseen vaikuttaa paljon enemmän omaan käsitykseen urheilullisuudestaan, kuin numero nelosluokan todistuksessa liikunnan kohdalla.
 minä lähen syksyllä Rovaniemelle opiskeleen fysioterapiaa. lähetin sinne jo lapun että otan paikan vastaan ja tänään sieltä tuli kirje, että saimme paperisi, mutta olit jättänyt tyhjäksi aijotko ottaa paikan vastaan vai et. :D
hyvä minä!
nyt luotan johdatukseen kämpän ja kämppisten löytymisen suhteen.
fysioterapeutti.
se kuulostaa tavallaan tosi mielenkiintoselta. jonkinlaiseksi terapeutiksi haluan jokatapauksessa tulla. nykyisin oon alkanu miettiä, että taideterapia ois aivan mahtava ala. mutta koska en oo sisäistäny taikka ajatellut koskaan että voisin olla taiteilija, en siksi voi ajatella sitä alaa. mutta voihan sitäkin terapiaa tehdä itselleen käsitöiden ja muun taiteen muodossa. (uusin innostut on akryylivärimaalaus ja kollaasit.) myös harrastamani vyöhyketerapia (taikka oikeammin reflexologia) on terapiaa.
minusta on mielenkiintosta pohtia, ihmiselämän kysymyksiä, kuten miksi joku ihminen käyttäytyy kuten käyttäytyy. miten elinympäristöt ja kokemukset muokkaa ihmistä, miks toisesta ihmisestä tulee samoissa lähtökohdissa aivan erilainen kuin toisesta. se on tosi kiinnostavaa, että ihminen voi muuttua. ihminen kykenee vapautumaan menneiden kuormasta. mutta se, että miten se tapaahtuu ja miten sitä voi auttaa, siinä on haastetta vielä kaikilla lääketieteen ja terapian aloilla. ei varmasti ole olemassa yhtä ainoaa tapaa auttaa ihmistä, vaan myös paraneminen - oli vaiva sitten henkinen tai fyysinen - on monen tekijän summa.
mutta haluan ajatella niin, että jos ja kun minusta tulee fysioterapeutti, pyrin poistamaan potilailtani myös sitä, mikä aiheuttaa ongelmia, en vain ongelman seurauksia. olen varma siitä, että fyysiseen kuntoomme vaikuttaa muukin, kuin se, miten käytämme kehoamme.  masentunut ihminen ei vain kykene nousemaan sängynpohjalta liikkuakseen, joten voiko olettaa, että hän voisi liikunnalla parantaa kuntoaan. sekin on melko paradoksaalista, että liikunta auttaa lähes kaikkeen, myös masennukseen, mutta jos ei jaksa nousta liikkuakseen, niin miten se voi silloin auttaa? Siinä onkin aloittelevalle fysioterapeutille haastetta. haluan nimittäin kohdata ihmisiä myös tunnetasolla ja kyetä tukemaan ja vahvistamaan myös sitä puolta.
toivotan erittäin aurinkoista viikkoa kaikille ja kiitos lukemisesta. en tiiä mikä oli se kuuluisa punainen lanka tässä blogituksessa, jos te tiiätte, niin just let me know it too! :)
kukkia, aurinkoa ja ihania ihmisiä - niitä pitäis olla kaikkien saapuvilla! <3