4. lokakuuta 2015

keittiön ikkunat, josta näkee joelle

Rakastan meidän keittiötä.
Rakastan meidän keittiön pientä erkkeriä jonka ansiosta meidän asunnolta näkyy joelle.
Rakastan meidän kiettiön ikkunoista avautuvaa maisemaa:
tien toisella puolella on 60-luvun kivinen beigen värinen soma kerrostalo vihreine ranskalaisine parvekkeineen. Siinä samassa talossa on asunut muutama vuosi sitten ihania ystäviäni, joiden luona kävin usein tiistai-iltaisin saunomassa sen asunnon yleisellä naisten saunavuorolla. Sen jälkeen menimme syämään maittavaa illallista ja juomaan kupposet teetä. Sieltä asunnosta näkyi sama joki, sama maisema. Ihailin sitä silloinkin. Tuosta naapurikerrostalostakin on kauniit muistot.

Lisäksi ikkunastamme näkyy Kemijoki. Joki, joka virtaa nyt vuolaana. Joki, jossa aamuisin on usein sumua jajoka josus höyryää. Se heijastaa taivaan väriä. Joskus se on harmaa, joskus syvän sininen, joskus musta. Joskus se kimaltelee kirkkaana ja häikäisee silmiä.
Joen takana näkyy Ounasvaara. Ounasvaara on helpoin paikka päästä pois kaupungista, luontoon. Siellä on paljon lenkkipolkuja ja talvella ladut. Mustikoitakin löytyy. Aamuisin aurinko nousee Ounasvaaran takaa ja iltaisin kuu.

Melkein joka päivä tulee otettua kuva lähes samasta kohdasta: keittiön ikkunasta kohti Kemijokea. Vasemmassa kulmassa saattaa näkyä myös ystävieni entinen asunto. Jokainen kuva on silti erilainen. Eri vuorokaudenaikana, eri vuodenaikana. Nyt vasta takana on hieman vajaat 2kk tässä asunnossa. Lisää ihanaa on luvassa joka päivä. Ensimmäiset pakkasyöt, kuuraa ikkunassa. Huurtuneet koivut, ensilumi. Jääriitteet joen pinnalla. Sydäntalvi. Sitten pian taas valo voittaa ja ihmiset alkavat ulkoilla. Kelkkoja, hiihtäjiä, pilkkijöitä. Ja pian saan seurata kun jäälle tulee ensimmäinen sula railo joka laajenee ja laajenee kevään edetessä. Sitten kesän odotus, hiirenkorvalle puhkeavat koivut....
Aina on jotain mukavaa mitä odottaa.

Ystäväni sanoi, että onnellisuus perustuu kolmeen asiaan: menneeseen, menneiden hyvien aikojen muisteluun, nykyisyyteen, tässä hetkessä onnellisena itsensä tuntemiseen sekä tulevaisuuteen, että odottaa tulevaisuudelta jotain ihanaa.

25. elokuuta 2015

Elokuu, rakkaani


Elokuu, rakkaani
ihana on sinun ilta-aurinkosi lämmin hehku
aamuinasi nostatat joelta tiheän utuverhon koko pienen kaupungin suojaksi
metsiin kypsytät mustikat, puolukat
vadelmat polkujesi pientareille

Lähetät jo ensimmäiset linnut matkaan
toiset joutuvat metsästäjien saaliiksi,
toiset saavat vapaasti paeta pimenevää syksyä, hiljaa hiipivää kylmyyttä pakoon

Olet kuin äiti, joka syöttää kaikki lapsukaisensa kylläisiksi,
tarjoaa heille varastoistaan kaiken minkä löytää
ja rukoilet että he saavat sellaiset eväät
jolla selviävät tulevassa tuulessa, tuiskussakin

Olet kaunis, viisas
upeasti ikääntyvä nainen

Rusotat kouluun palaavien pienokaisten posket
teet arkeen palaamisen helpommaksi kestää

Tuot täysikuun taivaalle viimeisinä päivinäsi
ennen sitä jo sytyttelit pienet taivaan kynttilät
ja tanssitit pohjanpalojakin

En koskaan kyllästy iltoihisi, jotka hehkuvat ennen pimeää
en kyllästy päiviisi, jolloin kesä ei olekaan vielä ohi
enkä kyllästy aamuihisi, jotka heräävät hitaasti, nautiskellen

Olet ihana syy siihen, miksi tarvitsen uuden villapaidan.

12. kesäkuuta 2015

Minunkin sisälläni soi.

Villapaitani kuivaa
sinun pattereillasi
ja avaimenrenkaassani
on ovesi avain.
Pienetkin asiat kertovat hellästi,
mitä on olla oma.
Maria Vaara: Miten herätessä pitää puhua

Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisälläni soi.
Aaro Hellaakoski: Runot/Huojuvat keulat/pätkä runosta Kesäyö

9. toukokuuta 2015

Lämpö, lempeys ja tuike


Jossain törmäsin tekstiin, jossa kerrottiin palvelukodissa asuvasta pariskunnasta, jotka olivat avioituneet yli 60 vuotta sitten. Molemmat olivat muistisairaita, eivätkä muistaneet olevansa toistensa kanssa naimisissa. Kerran ruokasalissa tämä pappa oli nähnyt vaimoansa tuotavan myös syömään ja ihastunut ensisilmäyksellä tähän tyttöön. Ei huomannut housuista pullottavaa vaippaa, eikä välittänyt aamupalan jäljiltä paidalle jääneistä tahroista. Huomasi vain vaimonsa herttaisen hymyn ja lempeät kasvot, joihin aika oli jättänyt kauniit jälkensä. Pappa oitis riensi kosimaan ihastuttavaa mummoa, mutta mummo muisti olevansa varattu ja pahoilla mielin joutui torjumaan miehensä kosinnan.

Surullinen tarina, mutta kuitenkin jollain kauniilla tavalla kuvaa sitä, miten yhdessä vietetyt vuodet, varmasti välillä vaikeatkin, on kestetty yhdessä, ja miten vaikeat hetket ovat vain hioneet heitä yhteen. Jokin jälki on molemmille jäänyt toisesta. Pappa huomasi heti rakkaansa kasvot ja hänelle ne olivat maailman kauneimmat.

Harjoittelussa asumispalvelukeskuksessa olenhuomannut, että miten paljon pidän ikääntyneistä ihmisistä. Heillä on paljon sellaista viisautta mitä ei voi oppia koulussa, vaan mitä opitaan elämässä. Monet vielä ovat eläneet sotavuosien yli ja sen  jälkeisen vaikean jälleenrakentamisen ajan. Ihanat pienet, hauraat mummot ja papat, jotka ovat raskaan elämän aikana oppineet miten suuri merkitys huumorilla on jaksamiseen. Haalistuneiden ja hieman lasittuneidenkin silmien tuike. Sellaista toivon omaan mummouteenkin. Lämpöä, lempeyttä ja tuiketta. Lisäksi ihailen niitä monia omaishoitajia, jotka joka päivä käyvät syöttämässä oman vaimonsa/miehensä, kampaavat hellästi toisen hiukset ja sanovat toiselle kauniita sanoja. Usein olen saanut purra huultani etten pillahda itkuun.
On tässä maailmassa sijaa vielä hyvällekin.

29. maaliskuuta 2015

varpusunnuntaina

virpojia odotellessa olen kohta ehtinyt syödä heille varatut suklaanamuset.
pitikö se lähteä sitte ite virpomaan?

12. maaliskuuta 2015

timantit hangella


ehkä
mistä sitä tietää jos joku päivä omistan oman talon
ja perheen
ja auton
 (ehkä miehellä kans oma)
ja koiran
ja hevosen
ja muutaman vuohen
ja ammatin
ja työpaikan
ja omaa rahaa

mistä sitä titetää

ehkä silti silloinkin nautin ihan samoista asioista:

tuore kukkakimppu pöydällä
lämmin rutistus rakkaalta
ulkoilu
käsityöt
tuore sämpylä
ja kevätauringon tuomat timantit hangella.