20. maaliskuuta 2016

Sinä olet ihme


Meille tulee vauva.
Oi ihmettä!
Viikkoja on nyt 19 + 6 eli huomena voin sanoa että raskaus on puolessa välissä!
Meidän hääpäivänä, eli 15.8. on laskettu aika. Me ei voida vielä tietää onko masussa pieni tyttö vai poika - enkä tiedä haluanko tietääkään? Tavallaan haluan, koska kiertelen kirpputoreja ja ostan söpönnäköisiä vauvanvaatteita jatkuvasti. Olisi hauska tietää että kannattaako nyt ostaa tuota prinsessamekkoa jos masussa onkin pikku prinssi. Kyllä. En aijo kasvattaa lastani sukupuolineutraalisti. Mutta en myöskään aijo opettaa lapselle että joku työ on naisten työtä ja joku miesten, mutta kyllä puen tytön prinsessaksi ja pojan pikku prinssi-hurmuriksi. Tai niin ainakin aijon. Sitten totuus on varmaan että beibemme menee mitäänsanomattomissa kulahtaneissa bodyissä ja sukkiksissa päivästä toiseen kunnes vauva-aika on jo ohi... kuka sen vielä tietää. Onko se hyvä, jos tietää etukäteen kumpi tulee? Jos kuitenkin on joku aika vahva tunne siitä kumpi masussa kasvaa, niin tuleeko sitten outo tunne, jos lapsi ei olekaan sitä mitä on koko raskausajan kuvitellut? Toisaalta ois jännittävää olla tietämättä ja olla avoin kaikelle. En tiedä. Pelkään, että uteliaisuus kuitenkin lopulta voittaa. Täytyy tässä miettiä kun muutama viikko on vielä aikaa rakenneultraan.

Kuvissa on minun äitin minulle ompelema merimiespaita ja jumpsuitti. Eikö ole söpöjä? Harmittaa etten löytänyt kuvaa, jossa mulla olisi tuo jumpsuitti päällä. Jos mulla on joskus oma tyttö, sekin saa pukea nämä mummon ompelemat ihanuudet. Tästä huomaa miten "ennenvanhaan" kaikki oli parempaa, kankaatkin kestävämpiä. ;) Oma ompelukone odottaa kaapissa että veisin sen huoltoon ja pääsisin myös ompelemaan tulevalle vauvalleni jotain mukavaa päällepantavaa. Myös virkkuu- ja neuleohjeita on tullut merkittyä pinterestiin muistiin, että heti kun inspiraatio iskee, niin ainakin tiedän mistä aloittaa! Saisin vain tehtyä kaikki mitä suunnittelen...

Mielessä pyörii niin paljon kaikkea vauvajuttua. Ihana vain tyhjentää tänne ajatuksia, kun miesparka - vaikka onkin vauvan tulosta innoissaan - ei ihan kaikkea mieti vielä niin tarkkaan ja paljon. Eikä edes hoksaa mitä kaikkea pitää miettiä. Onneksi olen hoitanut itse pienempiä sisrauksiani niin paljon, että tiedän suurinpiirtein millaista voi vauva-arki olla ja mitä asioita tarvitaan kun perheeseen tulee pienokainen. Silti huomaan että olen aivan peukalo keskellä kämmentä hyvin monessa asiassa. Mua ei pelota yhtään ettenkö selviäisi itse vauvan kanssa, mutta kaikki oheistuotteet mitä siihen liittyy.. voih. Vaunut, rattaat vai yhdistelmärattaat? Millaisia ominaisuuksia tulisi arvostaa ja mitä just me tavitaan tälle elokuiselle, joka syntyy Lapin viilenevään syksyyn? Millainen sänky? Entäs turvakaukalo? Mikä kiinnityssysteemi? Tarviiko meidän miettiä sitä kun ei ole autoakaan? Pitääkö hankkia auto? Hoitopöytä? Minne laitetaan vauvan vaatteet ja kaikki hoitotarvikkeet? Helpompaa minusta on arvioida että millaiset vaatteet olis söpöjä... Onneksi lähipiirissä on lapsiperheitä mistä kysyä kokemuksia ja neuvoja.

Eilen tunsin ekaa kertaa ihan varmasti oman vauvan liikkeet! Olin haltioissani. Kun pikkuinen lopetti iltajumppansa, yritin tökkiä sitä hereille että liiku vielä vähän, älä vielä nukahda... :D Olen ehkä saattanut jo aiemmin jotain tuntea, mutta nyt ei voinut erehtyä. Merkitsin kalenteriin siis Minna Chantin päivälle, että "tunsin vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa". Mun pitäis ehkä jo lopettaa mutta musta tuntuu etten vielä aloittanutkaan... Nimittäin en ole kertonut vielä ollenkaan siitä, miten olen voinut raskuasaikana. Enkä ole pohdiskellut tänne sitäkään, että jos meidän lapsi ei olekaan terve sillä tavalla kuin useimmat lapset. Jos lapsella on joku vakava sairaus tai vamma? Mutta ehkä siitä enskerralla. Tai sitten ei? Tällainen tämä mun blogi on ja se mahdollistaa sen, että enskerralla kerron joko elämän ihmeestä tai revontulista tai ystävistä tai kirkastuvasta keväästä tai punon runomuotoon asiat joita pohdiskelen arjessani, mutta eikö näitä yhdistä kaikkia se asia, että kaikki liittyy elämään. Ainakin minun elämääni...:)